Neran elämään kuuluu hyvää. Tässä lyhennettynä saamiani kuulumisia Neran kotiväeltä. Kiitos mukavasta tarinasta!

Neralle ruoka maittaa, ja se on jo melkein yhtä suuri kuin Älli. Neran turkki on aika pitkä, mutta edelleen se kiiltää (ainakin auringonvalossa). Takkuja siitä täytyy jo selvitellä, mutta eiköhän tässä vielä pari viikkoa pärjätä ennen trimmausta. Olemme menossa kahteen pentunäyttelyyn Neran kanssa ottamaan vähän hajua näyttelykäyttäytymisestä. Onkin tosi mukava sitten päästä näkemään tyttö kunnolla, kun se on trimmattu!

Luonteeltaan Nera on jokseenkin sosiaalinen ja rohkea - paitsi silloin kun ei ole. Välillä se haukkuu kauempana ohi kulkevia epäilyttäviä ihmisiä ja välillä se pyrkii into piukkana tapaamaan ohi kulkevia ihmisiä. Toisten koirien kanssa se on varovainen, paitsi niiden, joita tapaamme usein lenkillä ja ovat jo tulleet tutuiksi. Nera juoksee rohkeasti niiden luokse, jos ne vaikka innostuisivat leikkimään. Älli innostuu joskus juoksemaan Neraa pakoon - se on Neran lempparileikki.

Leikkikaverinsa Rullan (puolitoista kuukautta vanhempi perro) Nera päihittää mennen tullen, omaa tahtoa ja sisua sillä riittää. Pehmeillä komennoilla ja kehuilla Nera tottelee aika hyvin kuitenkin, mutta jos täytyy komentaa vahvasti tai korottaa ääntä, niin kyllä Nerasta uhmaa (ainakin hetkellistä) löytyy. Toistaiseksi meillä siis käytetään kaunista kieltä ja kas, meillä on kauniisti totteleva tyttö.

Emme ole opettaneet Neralle vielä varsinaisesti sen kummempia taitoja. Se osaa nyt mennä oven eteen jos on hätä (ja vaikka ei olisikaan), ulos mennessä istuu eteisessä niin kauan, kunnes saa luvan mennä ovesta, namilla menee maahan ja käskystä istuu useimmiten. Seisominen on vielä hakusessa. Remmissä Nera on tottunut kävelemään, mutta ei ihan kokonaan vetämättä. Luoksetulokin on hakusessa, Nera kyllä useimmiten tulee heti, joskus toisen tai kolmannen kutsun jälkeen, mutta sitten ovat tietysti tilanteet, joissa tulee toisia koiria/ihmisiä vastaan. Tällöin saattaa tarvita muutamia juoksuaskeleita poispäin, että saisi pikkuneidin huomion. Samoin sisälle tulo on joskus vähän hidasta - mitä, eiks me enää ollakaan ulkona, mä vähän juoksen vielä tänne päin... Mutta ongelmaa siitä ei ole muodostunut, aika hyvin neiti tietää rajat, joita ei passaa ylittää.

Nera rakastaa kantamista, ulkona se kuljettelee keppejä, sisällä on oppinut Älliltä ottamaan aina lelun suuhun, kun tullaan kotiin. Myös sukat ovat Neran lemppareita - se ei syö niitä, kantelee vain suussaan.

Hampaat ovat hyvää vauhtia vaihtumassa, kaikki näyttää sujuvan hyvin ja maitohampaat tekevät tilaa oikeille hampaille. Neralla on "jättimäiset" etutassut ja tosi isot korvat, se on siis syötävän hellyttävä huitoessaan lapiotassuillaan tai seistessään takajaloillaan etutassut käden ympäri kietoutuneena. Neran mielestä on mukava seistä ihmistä vasten ja läpsiä samalla tassuilla.

Nera on osittain sisäsiisti - se ei tee asioita sillä aikaa sisälle kun olemme töissä. Mutta kun tulemme kotiin, se saattaa iloisesti illan aikana pissata sisälle (onneksi nykyään paperille - mitä nyt viimeyönä keittiön matolle...) ja yöllä se saattaa vielä tehdä paperille asiat. Eipä meillä ole mikään kiire saada siitä sisäsiistiä, kyllä se aikanaan oppii.
Kaiken kaikkiaan Nera kasvaa, kehittyy ja voi hyvin. Se on meidän mielestä tosi kaunis - sunnuntaina saamme sitten ensimmäisen tuomariarvion, onko Nera myös näyttelykaunis.

Nera-Monsteri!

Keppileikkiä Ällin kanssa.

Oli kiva saada näin mukavaa tietoa Neran elämästä. Sulo-iskältä on selvästi periytynyt tuo rakkaus sukkiin. Sulo kantelee niitä meillä kotona mielellään aina silloin, kun se on jostain innostunut. Niinpä meillä etsitään jatkuvasti sukille pareja.

Sulokin pienenä suhtautui vähän arastellen vieraisiin koiriin, mutta oli tosi innokas tutustumaan uusiin ihmisiin. Minusta tuo piirre tietää hyvää tulevaisuutta ajatellen. Ei Sulo aikuisena pelkää vieraita koiria, mutta ei mielellään ota kontaktia vieraiden urosten kanssa, paitsi, jos ne tunkevat liian lähelle, vaan Sulo väistää mieluummin. Luonnettakin Neralla tuntuu olevan, mikä on ihan hyvä tulevia harrastuksia ajatellen. Vai olisiko se isältä perittyä ilkikurisuutta?  :) Hyvää jatkoa Neralle ja onnea näyttelyihin! Toivoo Sulo-isän mamma.