Nera nautti lumileikeistä Kouvolassa vieraillessaan.

 

 

 

     

  

 

Terveisiä Neralta, joka voi hyvin ja energisesti.
Viikonloppuna olimme Kouvolassa, jossa oli LUNTA. Saivat tytöt juosta sydämensä kyllyydestä lumihangessa. Nera sai elämänsä ensimmäisen fresbeen ja otti Ällistä mallia, ensin sitä tapettiin jonkin aikaa ja sitten syötiin paloiksi. Oli vähän huonoja yksilöitä nämä fresbeet, niissä oli kova muovinen keskiosa josta irtosi teräviä paloja. Mutta kumisista reunoista oli pitkään iloa.
Neran paino on asettunut 15 kiloon. Se on hoikka tyttö, mutta ei mitenkään laiha. Ruokakuppi tyhjenee puolet nopeammin kuin Ällin kuppi ja tietysti Ällin kuppi on vielä käytävä nuolemassa, jos sinne vaikka olisi jäänyt jotain herkullisia ruuan murusia. Kaikki menee mitä annetaan ja enemmänkin varmasti menisi.

Turkki on musta ja kihara, vielä hyvässä kunnossa ja kiiltävä. Lahden näyttelyn jälkeen trimmaamme sen, ehtii varmaan ennen sitä jo vähän huopaantua, mutta tuskin kovin pahasti. Älli on Neran paras kamu, se rakastaa leikkiä Ällin kanssa ja yrittää sitä silloinkin kun Älliä ei voisi vähempää kiinnostaa. Samoin kaikki mikä on Ällin suussa, on Nerasta tavoittelemisen arvoista.
Kun tulemme kotiin, molemmat koirat kantavat suussaan jotain, useimmiten pehmolelua. Sitten Nera huomaa Ällin lelun ja käy kiskomassa sen Ällin suusta (joo, Älli luovuttaa suosiolla). Älli hakee uuden lelun ja Nera käy kiskomassa sen Ällin suusta ja taas Älli luovuttaa sen suosiolla. Ja sama jatkuu kunnes tervehtimiset ovat ohi.