Nera ennen turkin leikkausta ja sen jälkeen. Mukana myös Älli.

© T. Rasilainen

Kuvat: Tuula Rasilainen

Terveisiä Neralta.

Neraneiti on oma iloinen itsensä ja hurmaa meitä päivittäin kiipeämällä syliin ja tarttumalla lapiotassuillaan käteen kiinni. Varsinkin väsyneenä Nera nauttii lähellä olemisesta ja rapsutuksista ja sillä on edelleen vahva tarttumaote, kuten jo ihan pentuna.

Neran turkki trimmattiin elokuussa päänäyttelyn jälkeen (Nera sai Erin). Edelleen pään trimmaus vaatii toisen pitelemään kiinni ja silti jäi osa päästä tällä kertaa trimmaamatta. Muuten se antaa trimmata itsensä kiltisti. Täytyy joko luovuttaa pään trimmaaminen koneella ja siirtyä saksiin (niillä onnistuu) tai aloittaa tehosiedätys tyyliin "trimmikone hurisee poskellani – ihanaa!" Käytimme 7-terää ja Neralle jäi kaunis, musta ja kihara krimiturkki.

Neran agilityura näyttää noususuuntaiselta. Se on jo radalla innostunut, hyppää maxikorkuiset esteet sulavasti ja pysähtyy kontakteilla hienosti. Nyt täytyy häivyttää namit pois radalta – A on Neralle sellainen vetonaula, että sitä ei ohjaamalla ohi viedä, pakko on kiivetä yli, jos vaikka nami odottaisi alhaalla. Että aikamoinen herkkupeppu meidän neiti myös on. Keinua ei olla nyt harjoiteltu, se vaatii vielä ison työn. Pussi melkein menee, mutta vaatii vielä muutaman toiston.

Ruoka maistuu Neralle hyvin, enemmän menisi mitä annetaan. Nera on ollut perusterve, ei yskiä, ei flunssaa eikä mitään muutakaan tautia. Seuraavia juoksuja tässä jo odotellaan – noin kuukausi sitten pikkuneiti teki neljänä päivänä tarpeet sisälle, ajattelimme sen johtuvat tulossa olevasta juoksusta, mutta saattoihan se tietysti olla lievää vatsatautiakin. Muuten Nera oli ihan virkeä ja tavallinen itsensä.

Älli on edelleen Neralle pomo (silloin kun haluaa), mutta useimmiten Nera pompottelee Älliä miten tahtoo ja vie sen suusta kaiken. Tytöt tulevat hyvin toimeen keskenään ja hetkelliset erimielisyydet hoituvat nopeasti terävällä rähinällä, jonka jälkeen kumpikin on vähän ihmeissään.

Nera on aikamoinen piipittäjä. Kun Älli syö luuta, jonka Nera haluaa, niin Nera makaa lähellä ja piippaa. Se venyttää itseään sentti sentiltä lähemmäksi ja läpsii etutassulla maata. Sanoma on hyvin selvä: tahtoo, tahtoo, miks en mä saa? Älli jatkaa tyynesti syömistä eikä Nera uskalla ihan suuhun asti mennäkään, vaan läpsii siinä vieressä aikansa, kunnes yrittää kiinnittää Ällin huomion johonkin muuhun, että pääsisi varastamaan luun. Siinä niillä riittää puuhasteltavaa kun aina toisella on jotain parempaa joka pitäisi saada itselle.

Terveisin Tuula, Maarit ja lauma